tiistai 16. lokakuuta 2012

Rankkasade ei estä osallistumasta

Kangasalan nuorisovaltuusto kokousti uudella lukiolla tiistaina 9.10.2012. Uusi lukio on hieno ja värikäs paikka, ehdottomasti käymisen arvoinen, muillekin kuin oppilaillensa. Nuorisovaltuuston asiat etenevät ja kokouksessa keskusteltiin taas vilkkaasti. Tulossa syksyn aikana kannanottoja polttaviin asioihin ja suunnitteilla on keväälle suurempi keskustelutilaisuutta uusien valtuutettujen ja nuorten kesken. Nuorisovaltuuston jäseniä on osallistunut vaalitentteihin saadakseen tietoa paitsi ehdokkaista, myös tilaisuuden järjestämisestä. (Tytti Eromäki-Heino, vapaa-aikaohjaaja)

Anton Eräpalo kokouksesta: Pidimme kokousta Kangasalan lukiolla. Käsiteltävinä asioina olivat yhteistyö Kangasalan sanomien kanssa, mihin määrättiin työryhmä (Tiina, Reija, Nuutti ja Heikki), yösäbä -tapahtuman kioskin järjestäminen ja vaalipaneelit. Yösäbä järjestetään vain jos osallistujia on tarpeeksi, asia varmistuu loppuviikolla. Sovittiin, ketkä käyvät vaalipaneeleissa ja missä paikoissa, itse lupauduin osallistumaan Pitkäjärven vaalipaneeliin 16.10. Kokous kesti noin kaksi tuntia, ja vaikka osa olikin tullut paikalle jalan tai pyörällä ja kastunut rankka-sateella, saimme hoidettua asioita lievästä kastumisesta huolimatta.
A.J.J.E

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...