keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Maaliskuun kokouksesta


Maaliskuun kokouksessa oli rento tunnelma. Me naurettiin ja puhuttiin välillä asian vierestä, mutta kyllähän me asiaakin puhuttiin.
 Puhuimme kunnallisesta liikuntapäivästä, jossa jokaisessa nuorisotilassa olisi jotain liikunnallistsa sinä iltana. Puhuimme myös, että haastaisimme kunnanvaltuutetut jalkapallopeliin tuona päivänä Kyötikkälässä. Katsoimme läpi yläkouluille teetettävän kouluruoka kyselyn. Juttelimme vanhan valtuustosalin käytöstä. Olisi suunnitteilla, että teatteri ja nuorisotila saisivat omat tilat vanhasta valtuusto salista, mutta ne eivät voi toimia samaan aikaan. Kysymme minne muualle nuorisotila voitaisiin sijoittaa ja missä se voisi toimia joka ilta.
Puhuimme SAP16 tapahtumasta 3.5.2016 valtuustosalissa Kangasala-talossa. Kunnanvaltuutetut ovat tulossa kouluille kysymystuntia varten. Jokaiselle koululle tulee aloiteboksit ja mainoksia tapahtumasta. Sitten oli se Suomi 100 vuotta- tapahtuma. Suunnittelimme kilpailuja/tilaisuuksia 2017 vuodelle esim. Suomi ennen/nyt/tulevaisuudessa. Jatkamme ideointia kesä-elokuun kokouksissa.

Minä toimin kokouksen sihteerinä koska Inari oli kipeänä. Sihteerin homma oli hauskaa sekä yksinkertaista, mutta en pysynyt puheen tahdissa kirjoittamaan. Pystyin keskittymaan hyvin.  
Kirjoittanut Henri Pitkänen varasihteeri.

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...