lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit

Neljä vuotta on taas kulunut ja on taas aika kuntavaaleille. Kiitämme kaikkia nykyisen kunnanvaltuuston jäseniä kaikista yhteistöistä, sekä kehittävistä keskusteluista  ja toivotamme uuden kunnanvaltuuston tervetulleeksi! Monet jäsenet hakevat uudestaan, mutta uskoakseni myös uusia kasvoja tullaan näkemään. Nuorisovaltuustokin on tehnyt yhteistyötä valtuuston kanssa ja toivoo sen myös jatkuvan tulevan valtuuston kanssa.

Huomenna, sunnuntaina 9.4. on virallinen äänestyspäivä, jonka myötä ehdokkaista valitaan 51 hengen valtuusto. Itse olemme osallistuneet kuntavaaleihin esimerkiksi Vaalipaneelin, jossa kysyimme nuoriin liittyviä kysymyksiä Kangasalan nuorimmilta(ja nuorekkaimmilta) ehdokkailta. Pinnalle nousevia aiheita oli liikuntapaikat, koulurakennukset; kyläkoulut, sisäilmaongelmaiset koulut ja niiden kunnostaminen, liikenneyhteydet, kouluruoka ja luokkakoot. Olemme saaneet paljon mielenkiintoisia kommentteja ja keskusteluja ehdokkaiden kanssa. Pidimme myös omaa pistettämme Vaalitorilla ja olemme seuranneet Kangasalan Sanomien Vaalitenttejä. Olemme myös herättäneet ehdokkaiden ja nykyisten valtuutettujen mieliin kysymystä siitä, kuinka jatkossa nuoria tultaisiin kuulemaan nykyistä paremmin? Olemme saaneet vastauksena esimerkiksi toivomuksia, että valtuutettuihin otettaisiin yhteyttä SoMe:n kautta, tai suoraa kasvokkain esim. lautakunnissa. Meillä ei kuitenkaan ole paikkoja kaikissa lautakunnissa ja toimimme aktiivisesti jo nyt pyrkiessämme vaikuttamaan päätöksiin. Toivomme itse valtuutetuilta myös aktiivisuutta kuulemaan nuoria ja kaikkia kuntalaisia! 
Kuntavaalien aikana yksi teemoistamme on ollut kysymys Millainen on sinun nuorten kuntasi? Ja olemme saaneet kysymykseen paljon kehittäviä ja mielenkiintoisia ideoita. Kangasalan muuttuminen kunnasta kaupungiksi on myös herättänyt ajatuksia kuntalaisissa. Pidämme tiistaina 18.4. SAP- Sullon Asiaa Päättäjille - tapatuman Kangasala-talossa klo 17, ja tapahtumassa aiheina on: Perusopetuksen erityisopetus ja luokkakoot, Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet sekä Millainen on sinun tulevaisuuden kaupunkisi? Tapahtuma on avoin, ja siellä toimitaan kolmena ryhmänä, jotka kukin käsittelevät yhtä aiheista. Toivomme paikalle innokkaita ja kiinnostuneita nuoria, joilla on visioita Kangasalan tulevaisuudesta! 
  Näissä kuntavaaleissa on myös noussut huoli siitä, kuinka saadaan nuoret äänestämään sekä osallistumaan politiikkaan ja yhteisiin asioihin. Olemassa ei ole vain yhtä ratkaisua tai keinoa saada nuoria heräämään tälläkin osa-alueella, ja yhtenä keinona voisi olla saada jollain tavalla politiikka lähemmäs nuoria. On tärkeää, että kaiken ikäisten ihmisten ääni Kangasalla saadaan kuuluviin aina vauvasta vaariin. 
Tulevalta kunnanvaltuustolta toivomme aktiivisuutta ja kiinnostusta kuulemaan nuoria ja kuntalaisia, sekä paljon yhteistyötä meidän kanssamme. On aina yhtä mukavaa jakaa mielipiteitä Kangasalasta erilaisten ihmisten kanssa, kuulla monia eri mielipiteitä ja myöskin esittää omiaan.
Muistakaahan äänestää! Jokainen ääni on tärkeä.

Viestintävastaava, Hanna Välimäki

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...