maanantai 23. tammikuuta 2017

Uusia valintoja



Kangasalan Nuorisovaltuuston kuulumisia


Vuoden ensimmäisessä Kangasalan Nuorisovaltuuston kokouksessa 17.1.2017 valittiin uudet edustajat vastuutehtäviin. Heikki Kolun jäädessä nuorisovaltuustosta, uudeksi puheenjohtajaksi äänestettiin Eemeli Saarela. Tämä on Saarelan toinen kausi nuorisovaltuustossa. Kokouksessa valittiin yksimielisesti varapuheenjohtajaksi Jonna Lehto. Sihteeri Inari Heinonen ja rahastonhoitaja Niko Tammelin jatkavat tehtävissään tälläkin kaudella. Viestintävastaavana alkavalla kaudella toimii Hanna Välimäki. Opetus- ja kasvatuslautakunnan edustajaksi äänestettiin Valtteri Kinaret ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan edustajaksi Minttu Saarinen. Saarinen toimii myös ehkäisevänpäihdetyöryhmän edustajana. Nuorisovaltuustolla on myös kaksi kokousedustajaa kunnanvaltuustossa, niihin valikoitui Kiia Mansikkaviita ja Tuomas Ylinen. Tänä vuonna valitsimme myös erillisenä edustajana Nuva Ry:seen Lauri Liukon.
Ennen kokouksen alkua, Mikko Tahlo kävi pitämässä esittelyn 4H-toiminnasta. Kokouksessa muodostimme työryhmiä tehtävien jakamiseksi, esimerkiksi kaavoitus-, viestintä- ja tapahtumatyöryhmät. Jokainen edustaja toimii jossain työryhmässä. Yhtenä huomioitavana asiana kokouksessa nousi koulumatkojen bussiliikenteen ongelmat. Kokous oli pitkäkestoinen ja kahvi maistui. Siitä huolimatta kaikki jaksoivat hyvin. Helmikuun kokous järjestetään valtuustosalissa 14.2. klo 17:00.

Hanna Välimäki, viestintävastaava

Nuorisovaltuusto piti uudella kokoonpanolla koulutusleirin 
Vahderpään vapaa-aikakeskuksessa 20.-21.1.2017 
Kuvassa edessä kouluttajana käynyt Jesse Kosonen Tampereelta. 
Osallistujat vasemmalta; Mette Paloniemi, Oona-Peppi Kerola, Inari Heinonen, Valtteri Kinaret. Matias Pessi (takana), Henri Pitkänen, Hanna Välimäki, kylttiä pitävät Jonna Lehto ja Wannipha Khanittharam, Niko Tammelin, Tuomas Ylinen, Juuso Rönkkö, Johanna Koskinen, Eero Haapanen (takana), Kiia Mansikkaviita ja Minttu Saarinen. 
Kuvan otti jäsen Minna Rautanen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...