maanantai 19. joulukuuta 2016

Vanha kausi taakse jääpi



Vuodesta 2016

 13.12.2016 Valtuustosali, Kangasala-talo
Tämä oli  minun viimeinen kokoukseni, sillä olen jo yli ikäinen toimimaan nuorisovaltuustossa. On aika  siirtyä arvokkaasti eteenpäin ja antaa tilaa uusille jäsenille. Uusille jäsenille, jotka valitsimme kokouksessa ja puhuimme samalla mitä ensi vuonna tapahtuu ja muutamia sanoja puhuttiin myös sääntömuutoksesta. Kokous oli itsessään mukavan leppoisa vaikka  se venyikin 3 tuntiseksi, mutta paljon oli asiaa. Tämä  vuosi oli 5 vuoteni  nuorisovaltuustossa. Sinä aikana olen ollut järjestämässä Chill House -tapahtumaa Tampereen Pakkahuoneella 2 kertaa, jotka olivat aivan uskomattomia ja mahtavia  hetkiä. Olen myös  ollut  mukana järjestämässä discoja, yötapahtumaa ja kaikenlaisia tapahtumia. Nuorisovaltuuston virkistyspäivät mm. megatzone tai Vahderpään retket, ovat olleet aina kivoja! Kiitos  kuluneista vuosista.
T: Heikki  Kolu  puheenjohtaja 2016



Tässä on minun , Minttu Saarisen ajatuksia meidän, Kangasalan NuVan 2016 vuoden kaudelta.

Lähdin mukaan NuVaan jo 2015 vuoden lopussa, kun Tytti (nuorisovaltuuston ohjaaja) tuli käymään meidän koululla, Pitkäjärvellä. En silloin edes tiennyt, mitä NuVassa  tehtiin. Kuitenkin, kun tammikuussa saimme vastuutehtävät jaettua, alkoi asiat selviämään minullekin.
       Sain vastuutehtäväkseni siis kasvatus- ja opetuslautakunnan lautakuntaedustuksen. Ei varmaan hirveästi kerro tuo ”lautakuntaedustus”  kenellekään mitään. Elikkä istun kahdeksan aikuisen kanssa kokouksissa noin kerran kuussa, joissa puhumme ja päätämme kasvatukseen ja opetukseen liittyvistä asioista. Kokouksissa olen oppinut paljon, miten päätöksiä tehdään. Vaikka ensimmäinen kokous lautakunnassa jännittikin ja lopulta se kestikin kolme tuntia, en ole katunut lautakunnan edustuspaikkaa ollenkaan, koska se on antanut minulle niin paljon.
      Alkuvuoden suunnittelimme SAP sullon asiaa päättäjille - tilaisuutta ja mietimme, miten saisimme jo kauan kaivatun tekonurmen Kangasalle. Pelasin itse vielä tuohon aikaan jalkapalloa, joten tekonurmen hankkiminen oli minulle hyvin tärkeä asia, ja on tietysti vieläkin. Teimme myös videoaloitteen keskustan nuorisotilasta, mutta sillä ei ollut painoarvoa päätöksessä, joka oli jo tehty. Mutta tuntui hyvältä kuitenkin yrittää!
     Kesän alussa kävin myös Hämeenlinnassa Eemelin ja Nikon kanssa Haluatko päättäjäksi –koulutuksessa. Kaunis kesäpäivä Hämeenlinnassa koulutuksen ja hulvattoman hauskojen vitsien kera ei ollut yhtään hullumpaa. Kesän alussa vietimme virkistyspäivää Vahderpäässä, josta myös jäi hauskoja muistoja. Muuten kesä oli nuva-asioista aika vapaata ja vietin sitä muuten matkustellen ja lomaillen.
        Syksyllä taas uudet asiat pääsi aluilleen  ja aloimme järjestämään Monday Night Fever –yötapahtumaa. Myös Kuopion Aktiivipäivät HC-koulutus oli mielenkiintoinen uusi kokemus, josta olen täällä blogissa jo kirjoittanut.
         Monday Night Fever oli paljon työtä vaativa, mutta hauska tapahtuma. Se oli ensimmäinen tapahtuma, jota olin järjestämässä. Oli hienoa saada itse Kangasalle tunnettu artisti, Elias Kaskinen. Kuplafutistakaan en ollut ennen Monday Night Fever:iä pelannut.
        Nyt loppu vuodesta olemme kierrelleet kouluilla kertomassa NuVasta ja sinne hakemisesta. Kivaa, että meidän pariin halutaan liittyä.
         On hienoa olla mukana jossakin, joka haluaa vaikuttaa ja tehdä asioita sekä muiden että omien  olojen parantamiseksi. Olen joskus miettinyt kuinka erilaista elämäni olisi ilman nuorisovaltuustoa ja kuinka se on muokannut minua myös ihmisenä.  Olen tutustunut monenlaisiin ihmisiin ja saanut valtavasti uusia kokemuksia ja muistoja. Onneksi lähdin mukaan. Tästä vuodesta päällimmäisenä ajatuksena on jäänyt mieleen, että ”onpas tämä maailma ihmeellinen paikka”, jonka yksi tyttö sanoi minulle Kuopiossa. Tämä oli vasta ensimmäinen vuosi, jonka jälkeen on vielä monia tulossa.

Minttu Saarinen 

 Kuva 13.12.2016 mukana 2016 nuorisovaltuutetu ja myös tulevia juuri mukaan tulleita.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Lähde mukaan VAIKUTTAMAAN!



Kangasalan Nuorisovaltuusto jäsenhaku 2017 – lähde mukaan!

Kiinnostaisiko sua edistää nuorten asioita Kangasalla? Entä haluaisitko oppia lisää yhteisiin asioihin vaikuttamisesta kunnassa? Oletko 13-18 vuotta täyttänyt kangasalalainen nuori? Suomen ensimmäinen nuorisovaltuusto hakee uusia jäseniä joukkoonsa! Sulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta luottamustoiminnasta, innokas asenne riittää!

Hakuaika nuorisovaltuuston jäseneksi 7.-27.11.2016.

Yläkouluilla, lukiossa ja ammattikoululla on hakulomakkeita,
jonka voi täyttää ja palauttaa koulun toimistosihteerille.
Huomioimme myös sähköpostitse ja faceviestinä lähetetyt yhteydenotot. 
Kouluilla pidetään myös infotilaisuudet nuorisovaltuustosta.

Mikä ihmeen nuorisovaltuusto?
- Nuorisovaltuusto ajaa nuorten etuja kunnassa. Sitä voisi kutsua nuorten äänitorveksi. Nuorisovaltuusto toimii linkkinä nuorten kuntalaisten ja päättäjien välillä. Otamme kantaa ajankohtaisiin asioihin, edustamme lautakunnissa ja tapaamme päättäjiä. Nuorisovaltuustoon voi törmätä myös ei-niin-poliittisissa merkeissä erilaisissa nuorten tapahtumissa, joissa olemme olleet pitämässä esimerkiksi kahvioita. Toimintamme on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.
Nuorisovaltuuston toimintaa ohjaavat Kangasalan  kunnan vapaa-aikaohjaaja Tytti Eromäki-Heino, 4H-toiminnajohtaja Mikko Tahlo sekä erityisnuorisotyöntekijä Jommu Jussila.

Miksi ryhtyä nuorisovaltuutetuksi?
- Saat arvokasta kokemusta vaikuttamisesta ja luottamustoiminnasta. Tapaat uusia ihmisiä. Voit vaikuttaa nuoria koskeviin asioihin ja kehittää nuorisovaltuustotoimintaa. Pääset tutustumaan rennolla tavalla kunnallispolitiikan käytäntöihin. Kokouksia pidetään noin kerran kuussa, joten arvokasta vapaa-aikaasi jää muuhunkin. Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä: nuorisovaltuustossa on hauskaa!

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...