keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kunta vai kaupunki? Vaikuttaako se nuoriin?!

Nuoret ja kaupunki?


Uusi kausi on lähtenyt äkkiä käyntiin, kuin NuVan, niin myös valtuuston kannalta. 13.2.2017 pidettiin kunnanvaltuuston toinen kokous tänä vuonna ja olin itse kokousta seuraamassa. Voisin uskoa, että kaikki varmaan jo tietävät mitä siinä sitten kävi?

Valtuuston ensimmäisenä asiana asialistalla oli Kangasalan kunnan nimityksen muutos, kunta vai kaupunki? Kokous aloitettiin ajoissa, mutta miten se aika sitten menikään. Oskari Auvinen, kunnanjohtaja, oli pitänyt noin tunnin esityksen omasta mielipiteestään, miten Kangasalasta tulisi kaupunki ja miten se siitä vielä nousisi kohti korkeuksia. Hannu Karppila sanoi ensimmäisenä tähän vastalauseensa. Monien puheenvuorojen jälkeen päästin ensin äänestykseen, käsitelläänkö asia siinä, vai palautetaanko odottamaan. 

Väliäänestyksessä päätettiin, että asia päätettäisiin siinä valtuustossa. No, niin sitten puheenvuorot jatkuivat jäseneltä jäsenelle. Yhteensä loppuäänestystä kohden oli asiasta pidetty 26 puheenvuoroa. Mikä oli siis kunnan kohtalo?

Äänestys päästiin vihdoin pienten seikkojen jälkeen aloittamaan, ja no. Kaikki sen jo tietävät. Kangasalasta tulee viralliselta nimeltään kaupunki 1.1.2018 lähtien. Äänestys päättyi tuloksin 33-18. Kuten huomaa, noin kaksikymmentä ihmistä oli mieltä, että Kangasala olisi pitänyt pitää kuntana.. Ajatus maaseutukunta oli monelle lähelle sydäntä, mutta mitä itse kuntalaiset asiasta ajatelivat?

Valtuustossa sanottiin näin, kun muualla asian käsittelyyn tuontiin meni 11 kuukautta, Kangasalan valtuusto sai asian esille 19 päivässä.. Onko se kuitenkaan sen parempi, kun asia tuodaa nopeasti esille? Oliko kuntalaisilta kysytty? Sosiaalisessa mediassa alkoi suuri kohu asian päätöksestä. Huomattiin, ettei moni ollut tyytyväinen näin tulleeseen kaupunki nimikkeeseen. 

Kaupunki nimike voisi tuoda uutta valoisampaa tulevaisuutta jo tähtiin nousevalle Kangasalle. Miten se vaikuttaa nuoriin? Tai vaikka vanhempiin ihmisiin? Nuoria aikuisia muuttaa nykyään paljon vähemmän omakotitaloihin tai vaikka maalle. Noin 10% ihmisistä, ainakin Kangasalla, asuu enään maalla.. Siis lapsiperheet mieluummin muuttavat nykyään lähelle keskustaa ja palveluita, sekä eniten kerros- että rivitaloihin. Siis Kangasalasta pyritään tekemään yhteinen keskus, jossa saisi olla, viipyä ja nauttia, tai näin sitä kuvattiin.

Onko kuitenkaan asfalttiviidakko kaikille paras näkemys? Onko se nuorillekaan paras vaihtoehto viettää aikaa. Valtuustossa todettiin, että luonnonsuojeltu harju jää koskemattomaksi, mutta miten ne vielä hieman olemassa olevat pellot? Jääkö maaseutukunnasta jäljelle mitään "maaseutua" sen tullessa kaupungiksi? Keskustelu on jo käyty ja asia päätetty, enää ei voi kun kommentoida..

Kukin on asiasta omaa mieltä. Minä en oikeastaan osaa sanoa omaa puoltaa. Ennen kokousta olin mieltä, Kangasalan kaupunki voisi kuulostaa kivalta, mutta ajatus tästä maaseutukunnasta hieman kalvoi vielä jälkeenpäin. Asia on kuitenkin käsitelty, niin se oli.. Toivotaan, että Kangasalan kaupunki ensin vuoden alusta saa hyvän valoisan nousun, eikä koe sellaista alamäkeä, mitä joillekin kunnasta siirtyneille on tapahtunut. Tämä on silti hienoa aluetta järvien ja harjujen ympäröimänä. Nautitaan siitä, ainakin toistaiseksi. Toivomme, että Kangasalasta tulee sellainen mitä on ajateltu, eikä sitä asfalttiviidakkoa.

Iloista päivää sinulle toivottaa,
nuorisovaltuuston edustaja kunnanvaltuuston kokouksissa,
 Kiia Mansikkaviita.

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...