maanantai 4. helmikuuta 2019

Vahderpään koulutusviikonloppu


Nuorisovaltuusto kouluttautui Vahderpäässä ja sai vastuutiimiin uusia kasvoja!
                                                                      
Kangasalan nuorisovaltuusto vietti koulutusviikonloppua 18-19.1.2019 Vahderpään vapaa-aikakeskuksessa. Talvisesta järvimaisemasta ja koulutuksesta pääsi nauttimaan melkein koko nuorisovaltuusto. Kokoonnuimme kahdeksantoista hengen voimin perjantai-iltana Vahderpäähän, jossa ohjelmaan kuului leikkimielistä kisailua, pelailua, ryhmäytystehtäviä sekä saunomista. Makkaran- ja vohvelienpaisto oli myös osa iltaa. 

Lauantaina aloitimme nuorisovaltuuston ohjaaja Tytti Eromäki-Heinon vetämänä ja Henri Pitkäsen avustamana ryhmäytysleikin, jossa tarvittiin hyvää nimimuistia. Pelailujen jälkeen alkoi koulutusosuus, joka starttasi pohdinnalla ”Minä nuorisovaltuutettuna”. Sitten koulutus jatkui nuvalaisen käsikirjan läpikäymisellä. Käsikirja sisältää selitykset esimerkiksi: vastuutehtävistä, nuorisovaltuuston tarkoituksesta ja toiminnan tärkeydestä. 

Koulutus huipentui Multian kunnanjohtaja Noora Pajarin vierailuun. Reilun 5 kuukautta kunnanjohtajana toiminut Pajari kertoi meille virkapolustaan ja kunnallisesta päätöksen teosta sekä vastasi kiitettävästi nuorisovaltuutettujen kiperiin kysymyksiin. Pajari neuvoi uudempia nuorisovaltuutettuja kysymään apua rohkeasti sekä kertoi mm. omasta nuorisovaltuusto polustaan. Noora Pajari on toiminut aiemmin Kangasalan nuorisovaltuuston puheenjohtajana ja ajanut esimerkiksi koirapuistoa Kangasalle. 

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous aloitettiin iltapäivällä. Kokouksen sihteerinä toimi Henri Pitkänen ja puheenjohtajana Jonna Lehto. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin ohjaajat Tytti Eromäki-Heino ja Marketta Huhtanen. Kokouksessa myös tarkastettiin edellisen kokouksen pöytäkirja ja saatiin tietoa tulevasta Pirkanmaan alueen NuVa-leiristä, joka järjestetään Kangasalla Vahderpäässä 8-10.2.2019. Kokouksessa vastaanotettiin terveisiä nuorisovaltuuston kummivaltuutetuilta sekä valittiin uudet vastuuhenkilöt nuorisovaltuustolle.
Uutena puheenjohtajana aloittaa Niko Tammelin ja varapuheentohtajana Riikka Puoliväli. Sihteerinä jatkaa Inari Heinonen ja varasihteerinä aloittaa Emma Kuusinen. Talousvastaavan paikan sai Enna Rantala. Viestintävastaavana aloittaa Mette Paloniemi. Kaupungin lautakuntiin valittiin nuorisovaltuuston edustajat: Elinvoimalautakuntaan Hanna Välimäki ja varalla Emilia Lahtinen. Sosiaali- ja terveyslautakuntaan Minttu Saarinen ja varalla Riikka Puoliväli. Sivistyslautakuntaan Sofia Ketola ja varalla Henri Pitkänen.  Kaupunginvaltuuston kokouksiin edustajiksi valittiin Lauri Liuko ja Lyyti Rönö. Pirkanmaan nuorisotyöryhmään valittiin edustajaksi Jonna Lehto. Kangasalan kouluruokia arvioiva ruokaraati saa edustusta nuorisovaltuustosta Henri Pitkäsen, Lyytin Rönön ja Aatos Pulakan voimin. Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmään valittiin edustajaksi Jonna Lehto. 

Kokouksen lopussa kerättiin innokkaat viestintätyöryhmään, päätettiin pitää palaveri 28.1.2019 toimintasuunnitelmasta sekä yksimielisesti päätettiin jatkaa kummivaltuutettu toimintaa myös tänä vuonna. Seuraava Kangasalan nuorisovaltuuston kokous pidetään 19.2.2019 Kangasalatalon valtuustosalissa klo. 17. 

Nuorisovaltuutetuille jäi hyvä mieli koulutusviikonlopusta. ”Koulutuksessa oli todella mukavaa ja kaikilla oli hyvä yhteishenki. Tutustuimme toisimme paremmin ja kouluttauduttiin uutta kautta varten”, kertoi uusi talousvastaava Enna Rantala. Sosiaali- ja terveyslautakuntaan nuorisovaltuustoa varalla edustamaan lähtevä Emilia Lahtinen sanoi oppineensa paljon uutta ja nuorten olleen todella mukavia. Myös kaupunginvaltuustoon edustajaksi valittu Lyyti Rönö oli tyytyväinen kouluksesta. ”Mielestäni koulutuksessa oli hauskaa ja riittävästi tekemistä. Sain myös tutustua mukaviin tyyppeihin” , Rönö hehkutti. Nuorisovaltuusto odottaa innoissaa uuden kauden tuomia haasteita ja mahdollisuuksia sekä kiittää pois jääneitä jäseniä menneestä kaudesta. 

Mette Paloniemi, Nuorisovaltuuston viestintävastaava



  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...