sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Uusi kausi, uudet kujeet

Viime viikon perjantaina 23.8. pidimme Nuorisovaltuuston syyskauden avajaiskokouksen Kangasalan lukiolla. Kokouksessa paikalla oli kiitettävästi jäsenistöämme, ja saimmekin sovittua monenlaisia asioita tulevalle vuodelle. Syksyn ensimmäisessä kokouksessa valittiin tavan mukaan puheenjohtajisto, sihteeristö ja lautakuntaedustajat. Rahastonhoitajan vaihdon siirsimme päätöksellä joulukuun kokoukseen.

Kangasalan Nuorisovaltuuston vastuuhenkilöt kaudella 2013-2014:

Puheenjohtaja Tiina Palovuori
Varapuheenjohtaja Nuutti Rantanen
Sihteeri Sanna Kallio
Varasihteeri Heikki Kolu
Rahastonhoitaja Reija Jokela (jouluun 2013 asti)

Edustajat lautakunnissa:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
edustaja Sanna Kallio
varaedustaja Nuutti Rantanen

Kasvatus- ja opetuslautakunta
edustaja Tiina Palovuori
varaedustaja Anton Eräpalo

Vastuuhenkilöiden valinnan jälkeen siirryimme käsittelemään kauden toimintasuunnitelmaa. Nuorisovaltuusto pyrkii rekrytoimaan uusia jäseniä mukavaan toimintaan syys- ja kevätkauden alussa. Sen lisäksi luvassa on kioskin pitämistä erilaisissa tapahtumissa, kuten mahdollisesti Yösäbässä ja Chill Housessa. Aiomme myös järjestää onnistuneen Nuoret ja päättäjät -keskustelutilaisuuden toista kertaa kevään lopulla. Siellä nuoret ja päättäjät pääsevät kasvotusten keskustelemaan Kangasalan asioista. Lisäksi kauden aikana osallistumme kattojärjestömme Nuva ry:n tapahtumiin ja kunnanvaltuuston kokouksiin. Nuorisovaltuutettuja kiehtoi myös idea tuleviin eurovaaleihin perehtymisestä - ehkäpä luvassa on jotain siihen liittyvää keväämmällä.

Kävimme kokouksessa läpi osallisuuttamme erilaisiin kunnassa toimiviin työryhmiin ja projekteihin. Esimerkiksi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2013-2016 -nimisessä työryhmässä nuorisovaltuustoa edustaa Tiina Palovuori. Teemme yhteistyötä valtuutettujen, vaikuttajien ja päättäjien kanssa edistääksemme nuorten etuja Kangasalla. Olemme myös mukana suunnittelemassa kuntamme tulevaisuutta kulttuurin näkökulmasta työryhmässä, joka pohtii vanhan valtuustosalin kulttuurikäyttöä. Näissä työryhmissä pyrimme olemaan hyödyksi mahdollisuuksien mukaan ja saamaan nuorten ääntä kuuluviin. Lisäksi olemme mukana kuntalaisprojektissa skeittiparkkiin liittyen. Kokouksessa valittiin muutama nuori, jotka kävivät viime viikolla skeittiparkin suunnittelukokouksessa.

Keräsimme kokouksen aikana kaikkien yhteystiedot, jotta pystymme paremmin pitämään yhteyttä sähköpostitse ja puhelimitse. Lisäksi päätimme julkaista mielipidekirjoituksen Kangasalan Sanomissa syyskuun aikana. Lopetimme kokouksen sopimalla seuraavan alustavan kokouspäivän ja keskustelemalla Nuorisovaltuuston tulevaisuudesta. Hyvän startin jälkeen on helppoa jatkaa samalla innolla koko loppuvuosi! :)

Tiina Palovuori


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Nuorisovaltuuston kevät 2013



Kangasalan Nuorisovaltuuston jäsenet  keväällä 2013


Tiina Palovuori, puheenjohtaja
Sanna Kallio, sihteeri
Nuutti Rantanen, varapuheenjohtaja
Reija Jokela, rahastonhoitaja
Hanna Helenius
Lotta-Liisa Salmi
Sonja Mäkinen
Johanna Heinonen
Heikki Kolu
Jaakko Mansikka-aho
Anton Eräpalo
Janne Tolvanen



Kangasalan Nuorisovaltuuston kokoukset keväällä 2013
Nuorisovaltuusto pyrkii kokoontumaan kerran kuussa kokouksen merkeissä. Kokouksessa käsitellään ajankohtaiset aiheet liittyen aloitteisiin, lausuntoihin, järjestettäviin tapahtumiin, lautakunnissa käsiteltyihin asioihin ym. esille tuleviin asioihin. Kokousten lisäksi kokoonnutaan tarvittaessa epävirallisemmin tai pienemmissä ryhmissä. Kevätkauden kokoukset pidettiin 15.1.2013, 13.2.2013, 20.3.2013, 10.4.2013, 14.5.2013 ja 7.6.2013 kävimme yhdessä syömässä.

Pöytäkirjat ovat nähtävillä pääkirjaston ilmoitustaululla kokouksen jälkeen sekä netissä
https://kangasala-fi.directo.fi/harrastukset_ja_vapaa-aika/vapaa-aikapalvelut/nuorisopalvelut/nuorisovaltuusto/

Kangasalan Nuorisovaltuuston edustajat lautakunnissa
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kausi 2011-2013: Edustaja Tiina Palovuori , varaedustaja Reija Jokela

Kasvatus- ja opetuslautakunta, kausi 2011-2013:
Syksystä 2012 alkaen edustaja Sonja Mäkinen, varaedustaja Sanna Kallio

Kevään lautakuntakokouksissa edustajat esittelivät nuorisovaltuuston toimintaa päättäjille n. 10 min kestävällä diaesityksellä. 
Edustajia syksystä 2013 alkaen ei ole vielä päätetty.

Edustajat muissa työryhmissä ym.
Nuva ry:n edustajistossa jäsen 2013-15 Tiina Palovuori (Päätetty kokouksessa 15.1.2013)
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma -työryhmä 2013 : edustaja Tiina Palovuori, varaedustaja Nuutti Rantanen (Päätetty kokouksessa 20.3.2013)
Kulttuurityöryhmä 2013:  edustaja Sanna Kallio, varaedustaja Tiina Palovuori (Päätetty kokouksessa 20.3.2013)

Aloitteet ja annetut lausunnot
Lausunto: Lamminrahkan osayleiskaava 19.1.2013
- Puolsimme vaihtoehtoa, jossa oli eniten koskematonta viheraluetta ja toisaalta huomioitu kunnan kasvava tarve uusille liikennereiteille.
Lausunto: Vapaa-ajan palvelutilojen käyttö ja hinnoittelu  19.1.2013
- Lausunnossamme esitimme toiveen, että nuorisojärjestöiltä ei peritä lainkaan vuokraa kunnan kiinteistöistä.
Mielipidekirjoitus: ”Uudet nuorisotilat hankittava pian” 27.3.2013 Kangasalan Sanomat
- Otimme kantaa Linttiksen homeongelman tiimoilta.
Aloite: Nuorten huomioiminen keskustasuunnittelussa 6/2013
- Ehdotimme, että nuoret otettaisiin huomioon keskustasuunnittelussa ja että nuorisovaltuustoa informoitaisiin aktiivisesti tämän asian suhteen. 

Tapahtumat
Chill House 2013 -tapahtuma Tampereella 25.2-1.3.2013
- Nuorisovaltuusto piti kahvilaa Café Friendship, josta saatiin tuottoa hyvin.

”Nuoret ja päättäjät” -keskustelutilaisuus 17.4.2013 valtuustosalissa.
- Osallistujia 36 henkilöä
- Käsiteltäviä asioita nuorisotilat keskustaan, skeittiparkki, julkinen liikenne ja kevyen liikenteen väylät sekä kouluruokailu.
- Pöytäkirja nähtävillä 
https://kangasala-fi.directo.fi/harrastukset_ja_vapaa-aika/vapaa-aikapalvelut/nuorisopalvelut/nuorisovaltuusto/

Tiedotus
-Facebookissa suljettu ryhmä nuorisovaltuuston jäsenille
-Nuorisovaltuuston blogi osoitteessa nuvakangasala.blogspot.fi
-Pääkirjaston ilmoitustaululla oma varattu tila, jossa ilmoitetaan nuorisovaltuuston kokousten ajankohdat ja julkaistaan pöytäkirjat. 
-Kuluneen kevään aikana Kangasalan Sanomat on julkaissut nuorisovaltuustoon liittyviä artikkeleita kolme ja Sydän-Hämeen lehti yhden.



Koulutukset
Koulutus keskustelutilaisuuden järjestämisestä 16.3.2013
- Kouluttaja Emilia Valkonen Tre, osallistujia Lempäälästä, Nokialta ja Kangasalta, yhteensä 13 nuorta. 

Avustukset / stipendit
Keväällä 2013 jaettiin stipendit opiskelijoille, jotka ovat osoittaneet kiinnostustaan yhteiskunnallisiin asioihin ja vaikuttamiseen. Stipendit jaettiin Pikkolaan, Pitkäjärvelle ja Kangasalan lukiolle. Stipendiaattien valinnan suorittivat koulujen historian- ja yhteiskuntaopin opettajat yhdessä muiden opettajien kanssa.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Kevään kuulumisia

Nuorisovaltuusto kokousti tiistaina 14.5. lukiolla. Kokouksessa pohdittiin tulevan kauden toimintaa, hiottiin työn alla olevaa aloitetta ja jaettiin kuulumisia kokouksista, joissa nuorisovaltuuston jäsenet olivat käyneet. Nuorisovaltuustolla on edustusLasten ja nuorten hyvinvointityöryhmässä, ja lisäksi pari nuvalaista kävi kuuntelemassa kunnanvaltuuston toukokuista kokousta, jossa valtuutetuille jaettiin Nuorisotalkoot-vihkoset ja nuorisovaltuuston esitteet.

Aloitteemme liittyy keskustasuunnitteluun ja keskustan nuorisotiloihin. Linttiksen lopettaessa toimintansa sisäilmaongelmien vuoksi olisi korvaavat tilat saatava mitä pikimmin. Toivomme myös, että suunniteltaessa keskusta-aluetta pidemmällä aikavälillä otettaisiin huomioon nuorten mielipiteet ja ajatukset.

Oli kiva huomata, että huhtikuinen Nuoret ja päättäjät –keskustelutilaisuus oli saanut huomiota monissa lehdissä. Kävimme läpi siitä tullutta palautetta ja tutustuimme tilaisuuden pohjalta tehtyyn etenemissuunnitelmaan ja pöytäkirjaan.
Nuorisovaltuusto lahjoittaa keväällä stipendin yhdelle oppilaalle Kangasalan joka yläkoulusta ja lukiosta. Stipendin saa aktiivinen nuori.

Kauden viimeinen kokous pidetään kesäkuun alussa hyvän ruuan merkeissä. Paljon on saatu aikaan tällä kaudella, esimerkkeinä mainittakoon onnistunut keskustelutilaisuus, aloitteet ja kannanotot. Kesätauon jälkeen, uuden kauden alkaessa, on erityisen hyvä tilaisuus tutustua ja liittyä mukaan nuorisovaltuuston toimintaan, joten jos sinua vähänkin kiinnostaa, tiedät mitä laittaa mietintämyssyysi! ; )

torstai 18. huhtikuuta 2013

Keskustelutilaisuuden satoa

Kangasalan Nuorisovaltuusto järjesti yhdessä Vapaa-aikapalvelujen kanssa Nuoret ja päättäjät -keskustelutilaisuuden keskiviikkona 17.4. Tilaisuuteen oli kutsuttu runsaasti päättäjiä, ja nuorille asiasta tiedotettiin kouluilla ja nuorisotiloilla. Paikalle saapui yhteensä 35 ihmistä, joista noin 20 oli kunnan päättäjiä ja virkamiehiä.

Keskustelutilaisuus alkoi kello 15 tervetulosanoilla. Puheenvuoroja pitivät Emilia Valkonen, tilaisuuden vetäjä, Raimo Kouhia, kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Tiina Palovuori, Kangasalan Nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Tämän jälkeen kunnan päättäjät siirtyivät omalle puolelleen tilaa valmistelemaan puheenvuorojaan, ja nuoret jakaantuivat pienryhmiin aihealueen mukaan. Eniten nuoriin vetosi keskustarakentamista ja nuorisotiloja pohtiva työryhmä.

Keskustelutilaisuuden aiheita oli siis neljä:
1. Keskustarakentaminen ja keskustan nuorisotilat
2. Skeittiparkki
3. Liikenneyhteydet Kangasalla (linja-autot, pyöräteiden kunnossapito ym.)
4. Kouluruoka.

Nuorison mielenkiinnon jakaantumisen vuoksi aiheet 1 ja 2 yhdistettiin. Skeittiparkkia käsiteltiin siis nuorisotilojen yhteydessä. Kouluruoka-asiasta oltiin pyydetty etukäteen lausuntoa siitä vastaavalta virkamieheltä.

Kahvihetken jälkeen nuoret ja päättäjät kokoontuivat samaan tilaan, ja keskustelu aloitettiin nuorisotiloista. Työryhmän nuorten mieltä painoi Linttiksen sulkeminen, ja he halusivat varmistaa, että keskustasuunnittelussa otetaan huomioon myös nuoret. Keskustelussa selvisi, että päättäjät ovat jo aloittaneet toimenpiteet kartoittaakseen, olisiko Tilisanssin tilat samasta rakennuksesta mahdollista ottaa nuorisotilakäyttöön (käyttötarkoituksen muutoslupa on käsittelyssä). Tämä tuli nuorille suurena helpotuksena, varsinkin kun tilat voisivat kenties olla toimintakunnossa jo syksyllä. Lopullisiksi nuorisotiloiksi päättäjät olivat pohtineet muunmuassa nykyistä valtuustosalia. Se olisi sijaintinsa puolesta mainio vaihtoehto, tosin kellaritiloista oli nuorilla erilaisia mielipiteitä. Valtuustosalin käyttö olisi mahdollista kuitenkin vasta vuodesta 2015, joten evakkotiloille (Tilisanssi?) on todella tarvetta.

Kulttuuritalon sisältöön nuorilla oli myös mielipiteitä. Valtuutettu Anja Aarnio vakuutti, että kulttuuritalon on tarkoitus palvella aidosti kuntamme kaikkia ikäryhmiä. Perusteilla on myös työryhmä kulttuuritalon sisällön suunnitteluun. Tähän työryhmään on pyydetty myös Nuorisovaltuuston edustajaa, joksi on nimetty Sanna Kallio. Keskustarakentamisessa ja kulttuuritalossa otetaan siis päättäjien mukaan huomioon nuorten toiveet. Tämän käytännössä toteutuminen varmistuu työryhmän käynnistyttyä.

Skeittiparkista keskustelua käytiin varsin lyhyesti. Vapaa-aikakoordinaattori Asko Koskinen totesi, että sellaista ollaan kaavoiteltu esimerkiksi Pikkolan liikuntapuiston yhteyteen (rakentaminen alkaa näillä näkymin 2015). Tähän ollaan mahdollisesti saamassa valtioltakin avustusta. Tämän lisäksi ollaan pohdittu mahdollisuutta rakentaa skeittiparkki Pitkäjärven montun tonteille tai Kyötikkälään. Suunnitelmat ovat kuitenkin vasta aivan esiasteella, ja kaikkiin suunnitelmiin toivotaan saatavaksi ulkopuolista rahoitusta.

Liikenneyhteystyöryhmä aloitti kysymyksellä Paunun järjestämän linja-autoliikenteen aikataulujen ja reittien muuttamisesta. Nykyiset liikennesopimukset ovat muutenkin päättymässä vuonna 2014, jolloin ne kilpailutetaan uudestaan Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnan eli Jolilan taholta. Vuonna 2014 kilpailutetaan ainakin linjat 45,70 ja 95. Kilpailutuksessa otetaan huomioon kokonaistaloudellinen edullisuus, eli pitkälti kyse on rahasta. Voi siis olla, ettei asiaan saada tällöinkään muutosta. Muita ehdotuksia olivat taksipalvelu, jonka hinnasta kunta maksaisi osan, kunnan tuki tappiollisille linja-autovuoroille, kunnan suurempi taloudellinen tuki seutulipun hinnan alentamiseen (tosin kuten valtuutetut kertoivat, tämä malli on jo toiminnassa kunnassamme) ja VR:n pysäkkien perustaminen Ruutanaan ja Vatialaan (tämä tosin ei ole kunnan päättäjien vallassa). Kaikenkaikkiaan bussiliikenne taitaa olla kuntamme ikuisuuskysymys, johon ei ainakaan toistaiseksi ole resursseja vaikuttaa.

Päättäjien mukaan pyöräteiden kunnossapitoon käytetään jo nyt paljon resursseja. Enempää ei valitettavasti ole mahdollista tässä taloustilanteessa käyttää. Pyöräteiden kunnossapito priorisoidaan siten, että ensin huolletaan suurempien teiden varret (valtio on vastuussa ihan suurimmista teistä), ja vasta sitten pikkutiet. Tähän asiaan ei siis välttämättä ole mahdollista vaikuttaa, ennen kuin kunnan talous on saatu paremmalle tolalle.

Kouluruokakeskustelu jäi varsin lyhyeksi, koska keskustelun pohjana käytettiin lähinnä virkamiehen valmista lausuntoa. Kysymyksiä herätti kuitenkin lähiruoan ja kotimaisten raaka-aineiden käyttäminen, samoin kuin ruuan terveellisyys ja riittävä energiapitoisuus. Keskustelua herättivät myös joillakin kouluilla käytetyt ruokarajoitukset, joiden mukaan oppilaat eivät saa syödä tiettyä määrää enempää ruokaa. Nuorisovaltuuston puolelta tuli toive tällaisten käytäntöjen lopettamiseen, mutta asiasta kannattaa olla tarkemmassa yhteydessä juuri kyseisten koulujen ja niiden oppilaskuntien kanssa.

Keskustelutilaisuus päättyi 18.30 Raimo Kouhian ja Tiina Palovuoren loppupuheenvuoroihin sekä fiiliskierrokseen, jolloin nuoret ja päättäjät saivat kukin kertoa omia ajatuksiaan päivään liittyen. Keskustelutilaisuus oli kaikkien mielestä hedelmällinen, ja päättäjien puolelta tuli toiveita järjestää vastaavia tilaisuuksia jatkossakin. Nuorisovaltuusto ottaa palautteesta onkeensa ja lähtee suunnittelemaan jatkoa! :)

Keskustelu osoitti, että kuntamme päättäjät ovat kyllä kiinnostuneita nuorten asioista. Tilaisuus täytti tehtävänsä: saimme informaatiota, lupauksia uudistuksista ja ideoita vireille päättäjien keskuuteen. Päättäjätkin saivat nähdä, että kunnassamme on aktiivisia nuoria, joita kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat.

Informaation kulkua toivottavasti tulevaisuudessa helpottaa se, että päättäjät ovat nyt tietoisia Nuorisovaltuustosta ja sen toiminnasta. Yhteydenpitolupauksia annettiin puolin ja toisin, ja kaiken kaikkiaan odotamme innolla tilaisuuden aikaansaamia tuloksia. Paikallaolleille nuorille tilaisuus opetti vaikuttamisen keinoja ja paransi luottamusta poliittiseen päätöksentekoon. Olimme erittäin tyytyväisiä siihen, millainen tilaisuudesta tuli. Suurkiitos päättäjille, joita paikalle saapui runsaasti! Odotamme innolla tulevaisuuden yhteistyötä.

Tiina Palovuori
puheenjohtaja

lauantai 16. helmikuuta 2013

Jäähilejuomaa ja allekirjoituksia

Nuorisovaltuuston helmikuinen kokous keskittyi paljolti hiihtolomaviikon ChillHouse-tapahtumaan. Kangasalan Nuva pitää tapahtumassa kahviota maanantaina ja keskiviikkona Pakkahuoneella sekä perjantaina loppubileissä Monitoimitalo 13:ssa. Tapahtuma, jossa on aikaisempina vuosina ollut yli 6000 nuorta kävijää, vaatii runsaasti suunnittelua! Peruspurtavien lisäksi kahvilaan suunnitellaan tarjolle ainakin kaakaota ja jäähilejuomaa. Kahvilan nimi on Friendship ja teemana ystävyys (mukailtu ChillHousen teemasta You&Me).

Kokouksessa allekirjoitettiin myös kaksi Nuorisovaltuustolta pyydettyä lausuntoa. Toinen lausunto koski Lamminrahkan osayleiskaavan luonnosvaihtoehtoja ja toinen vapaa-aikatilojen vuokrien ehdotettuja korotuksia. Nuorisovaltuusto pyrki näissäkin lausunnoissaan ottamaan huomioon kuntamme nuorten toiveet ehdottamalla esimerkiksi, että nuorten urheiluseuroilta tai muilta nuorisojärjestöiltä ei perittäisi tilavuokria koulutiloista. Lamminrahkan osayleiskaavalausunnossa puolsimme vaihtoehtoa, jossa oli sekä eniten koskematonta viheraluetta että joukkoliikenteen kannalta hyvä tieverkosto.

Kevätkausi on saatu loistavasti alkuun, ja tiedottamisen ohella Nuva suunnittelee myös nuorten ja päättäjien välistä keskustelutilaisuutta loppukeväälle. Seuraava askel suunnittelussa on sopivan päivän löytäminen, päättäjien kutsuminen ja Nuvalaisten kouluttaminen. Sen jälkeen voimmekin alkaa informoimaan ja mainostamaan tapahtumaa nuorille täysillä - haluamme tapahtumasta nuorten näköisen ja heille mieluisan. Keväällä on siis luvassa hedelmällistä keskustelua ja yhteistyötä nuorten ja päättäjien välillä!

Blogin seuraajat ja muut sivuillemme eksyvät, meille saa aina antaa ideoita ja palautetta osoitteeseen nuvakangasala@gmail.com! :)

Tiina Palovuori

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Nuvan toimintakertomus 2012


KANGASALAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAKERTOMUS 2012


Kangasalan Nuorisovaltuuston jäsenet 2012 kevät

Johanna Heinonen, puheenjohtaja
Sanna Kallio, sihteeri
Tiina Palovuori, varapuheenjohtaja
Reija Jokela, rahastonhoitaja
Hanna Helenius
Lotta-Liisa Salmi
Sonja Mäkinen

Kangasalan Nuorisovaltuuston jäsenet 2012 syksy

Tiina Palovuori, puheenjohtaja
Sanna Kallio, sihteeri
Nuutti Rantanen, varapuheenjohtaja
Reija Jokela, rahastonhoitaja
Hanna Helenius
Lotta-Liisa Salmi
Sonja Mäkinen
Johanna Heinonen
Heikki Kolu
Jaakko Mansikka-aho
Anton Eräpalo
Janne Tolvanen


Kangasalan Nuorisovaltuuston kokoukset 2012

Nuorisovaltuusto pyrkii kokoontumaan kerran kuussa kokouksen merkeissä. Kokouksessa käsitellään ajankohtaiset aiheet liittyen tehtäviin aloitteisiin tai lausuntoihin, järjestettäviin tapahtumiin, lautakunnissa käsiteltyihin asioihin ym. esille tulevia asioita. Kokousten lisäksi kokoonnutaan tarvittaessa epävirallisemmin.
Kevätkaudella kokouksia pidettiin 5 kertaa. Lisäksi kokoonnuttiin tutustumaan kaavavaihtoehtoihin annettaessa lausuntoa Vatialan osayleiskaavasta. Muita kokoontumisia pidettiin esim. Chill House tapahtuman suunnittelun ja kahvilan tarvikkeiden hankintaan liittyen. Kausi päätettiin yhteiseen ravintolaretkeen Rossoon kesäkuussa. Syksykausi aloitettiin elokuussa ja kokouksia pidettiin 5 kertaa jouluun mennessä. Ja myös syyskausi päätettiin yhteisten syöminkien merkeissä American Diners 18.12.2012.


Kangasalan Nuorisovaltuuston edustajat lautakunnissa

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kausi 2011-2013: Edustaja Tiina Palovuori , Varaedustaja Reija Jokela

Kasvatus- ja opetuslautakunta kausi 2011-2013:

Kevät 2012 Edustaja Johanna Heinonen, varaedustaja Sonja Mäkinen Syksy 2012 Edustaja Sonja Mäkinen, Varaedustaja Sanna Kallio

Edustajat muissa työryhmissä ym.

Nuva ry:n edustajistossa jäsen Sanna Kallio.


Aloitteet ja annetut lausunnot
Aloite; Kangasalan nuorisotilojen aukiolopäivien laajentaminen 28.6.2012
Lausunto; Vatialan osayleiskaavasta 28.6.2012
Kannanotto; Kulttuuritalon suunnittelussa kuultava myös nuoria 27.11.2012


Tapahtumat

Chill House 2012 tapahtuma Tampere talossa 29.2.-2.3.2012 Nuorisovaltuuston Café Keidas
Nuorisovaltuuston käynti eduskunnassa Arto Pirttilahden vieraana 27.4.2012
Disco 3-6-lk Ruutanan nuorisotila Seisakkeella 9.5.20112
Viikot 19-21 toukokuussa haku nuorisovaltuustoon


Tiedotus

Facebook suljettu ryhmä nuorisovaltuuston jäsenille
Nuorisovaltuuston Blogikirjoitus osoitteessa; nuvakangasala.blogspot.fi
Pääkirjaston ilmoitustaululla oma varattu tila, jossa ilmoitetaan nuorisovaltuuston kokousten ajankohdat.

Koulutukset

Face to face tapaaminen maaliskuussa Nuva ry:n edustajisto Sanna Kallio.

20.11.2012 Kokoonnuttiin pohtimaan kokouskäytäntöjä ja Opetusministeriön lapsi- ja nuorisopoliittista ohjelmaa (tiivistelmä) kokoustila Reinolassa vetäjänä Tytti Eromäki-Heino.


Avustukset / stipendit

Vuonna 2012 nuorisovaltuusto ei jakanut stipendejä.

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...