lauantai 16. helmikuuta 2013

Jäähilejuomaa ja allekirjoituksia

Nuorisovaltuuston helmikuinen kokous keskittyi paljolti hiihtolomaviikon ChillHouse-tapahtumaan. Kangasalan Nuva pitää tapahtumassa kahviota maanantaina ja keskiviikkona Pakkahuoneella sekä perjantaina loppubileissä Monitoimitalo 13:ssa. Tapahtuma, jossa on aikaisempina vuosina ollut yli 6000 nuorta kävijää, vaatii runsaasti suunnittelua! Peruspurtavien lisäksi kahvilaan suunnitellaan tarjolle ainakin kaakaota ja jäähilejuomaa. Kahvilan nimi on Friendship ja teemana ystävyys (mukailtu ChillHousen teemasta You&Me).

Kokouksessa allekirjoitettiin myös kaksi Nuorisovaltuustolta pyydettyä lausuntoa. Toinen lausunto koski Lamminrahkan osayleiskaavan luonnosvaihtoehtoja ja toinen vapaa-aikatilojen vuokrien ehdotettuja korotuksia. Nuorisovaltuusto pyrki näissäkin lausunnoissaan ottamaan huomioon kuntamme nuorten toiveet ehdottamalla esimerkiksi, että nuorten urheiluseuroilta tai muilta nuorisojärjestöiltä ei perittäisi tilavuokria koulutiloista. Lamminrahkan osayleiskaavalausunnossa puolsimme vaihtoehtoa, jossa oli sekä eniten koskematonta viheraluetta että joukkoliikenteen kannalta hyvä tieverkosto.

Kevätkausi on saatu loistavasti alkuun, ja tiedottamisen ohella Nuva suunnittelee myös nuorten ja päättäjien välistä keskustelutilaisuutta loppukeväälle. Seuraava askel suunnittelussa on sopivan päivän löytäminen, päättäjien kutsuminen ja Nuvalaisten kouluttaminen. Sen jälkeen voimmekin alkaa informoimaan ja mainostamaan tapahtumaa nuorille täysillä - haluamme tapahtumasta nuorten näköisen ja heille mieluisan. Keväällä on siis luvassa hedelmällistä keskustelua ja yhteistyötä nuorten ja päättäjien välillä!

Blogin seuraajat ja muut sivuillemme eksyvät, meille saa aina antaa ideoita ja palautetta osoitteeseen nuvakangasala@gmail.com! :)

Tiina Palovuori

  Emme  päivitä blogia enää aktiivisesti.  Ajantasaisempaa tietoa saa Kangasalan kaupungin nettisivuilta Nuorisovaltuusto - Kangasala Sosiaa...